29.8.2018

Pientä värkkäilyä


Isot "kultapallot" saa toimittaa kukkien virkaa toistaiseksi.
Väkersin "tilataidetta" ruukuista ja vanhoista pokista.

Jonkin sortin basilika. Hänet yritän saada pysymään talven yli hengissä. Tosi upeat kukat.

Siirsin keltaisen ruusun ruukusta kasvimaan reunalle. Jospa hän viihtyy. Sen näkee keväällä jos elossa on vielä.

26.8.2018

Namusia oksilla

Muutamia kriikunoita, pensasmustikoita ja karhunvattuja kypsyy. Sen verran että saa edes maistella. Tietenkin aroniat on tulossa melko pian. 

25.8.2018

25. elokuuta

Aimo annos syksyä elokuun lopulla. Ihanaa kullanhohtoista valoa, kosteutta tuulessa joka irrottaa yhä enemmän lehtiä kuivuudesta toipuvaan maahan. Mukavasti paikattu vedenpuutetta ja lisää on tulossa. Nyt sitä sitten tulee ja tulee. Onneksi näin. Olin jo melko varma että tulee pakkanen kuivaan maahan. Nyt onkin hyvä idea haravoida lehtiä paljaisiin kohtiin nurmikolla, ajella vielä koneella silpuksi niin tulee mainion luonnollinen lannoite. En tosin muutenkaan haravointia juurikaan harrasta. Polut, ajotiet, rappujen edustat ym. paraatipaikat vaan. Kuka luonnossa haravoi?  Siinäpä miettimistä. Linnut ja muut pikkuotukset löytävät muhevia matosia ja toukkia lehtien alta. Hauskaa seurata rastaita lehtien pöyhimishommissa, siinä sitä on kunnon meininki kavereilla! Syksyn lintuja saapuu hiljalleen suunnittelemaan muuttoa. Punarinnat, vihervarpusia, muutamia mainitakseni. Odottelen pihalle pähkinähakkeja ruokailemaan. Ilahduttavasti kaikenlaisia vipeltäjiä liikkuu; uusiakin tuttavuuksia. Toissaviikolla pelastin lepakon (pohjanlepakko ilmeisimmin) vesisaavista, poloinen räpiköi siellä siivet levällään, kastuneena. Otin sen pahvilaatikkoon saunatupaan kuivumaan ja lepäämään koitoksesta. Se oli todellakin itsensä kuivannut ja päättänyt häipyä ASAP! Töistä tullessani laatikko oli tyhjä...en ehtinyt ottaa kaverista kuvaa. Harvemminpa niihin saa tutustua ihan lähietäisyydeltä. Mutta mukavaa jos niitäkin on liikkeellä. Joskus näkee niitten lentävän hämärissä. Ainakin yksi siileistä käy, oletan..sekin niin myöhään ettei näe. Pikkusiiltä ei ole näkynyt puoleentoista viikkoon; ehkä hän on seikkaillut muualle. Kunhan järjestää hyvät oltavat talveksi itselleen. Ehkä se vielä pihaan tupsahtaa. Täplikäs kaverini käy miltei päivittäin popsimassa ainakin omppuja, sillä nyt on kaura loppu. On odotettava että ehkä myöhemmin saa. Kaura on sen suurta herkkua; karkkia sille, oletan. Mokomakin herkuttelija.
Luonnossa on tietenkin vielä kaikenlaista popsittavaa. Sienet loistavat poissaolollaan. Ehkä tulee vielä myöhemmin. Muutamia kriikunoita, ehkä kourallinen karhunvattuja. Hansaruusut aloittivat uudelleen kukkimaan, ehkä jotkut muutkin vielä innostuvat nyt kun saimme vettä ja lämpöäkin ehkä riittää. Syksy on vallan upeaa aikaa. Jokseenkin kaamean kesän jälkeen oikein tervetullut raikas jakso.
Ei siis kannata hävittää tätäkään rojua, jollekin siitä
on ilmiselvästi iloa.
Hän oli löytänyt itselleen kivan, kaksikerroksisen
asunnon vanhasta puuhellastani.









19.8.2018

Pavut

Papukokeilut tänä kesänä olivat tässä: ruusupapu viihtyy viherkotteron edustalla. Härkäpavuista tuli saalista kourallisen verran. Hyasinttipapu roikkuu ulkorakennuksen edustalla ja on tehnyt muutaman kukan. Enpä tiedä kokeilenko enää ensi kesänä. Ihan sievät kukat sillä kyllä on. Ja tuoksuu hennosti hyasintille.

Omenanpoiminta-automaatti

Hän huolehtii omenista jälleen. En muista monesko syksy on, mutta homma hoituu tehokkaasti. Viime vuonna ei oikein ollut
mitä poimia, mutta nyt on. Rupisia ja muumiotautisia omppuja, mutta on siellä ihan kelvollisiakin seassa. Hän naposti myös
kauranjyviä, joita hieman vielä on. Ei ihme että turkki kiiltää upeasti ja katse on kirkas kun ruokavalio on ihan huippua.







13.8.2018

Tänään

Lintunuoriso lutraa sydämensä kyllyydestä. Isot muoviset ruukunaluslautaset
on käteviä lintujen altaita.


Lasin läpi otettu kuva harmaasieposta. Yritin parannella tekemällä mustavalkoisen. Syyskesä tuo erilaisia pikkulintuja
pihaan ja muuallekin. Tänään näin keltavästäräkin keskellä kaupunkia, kuulin myös ja näin pähkinähakin. Sillä on hyvin
läpitunkevan käheä ääni. Kiva bongailla työn ohessa lintuja. Pihamaalla hyppelee punarintanuorisoa ja ties mitä joita ei heti
tunnista. Syksy on mukavan eläväistä aikaa ja odotan että saa aloittaa ruokinnan. Se on syksyn kohokohtia.


Hauska ja kookas perenna. Näitä kun olisi kokonainen pelto.
Jättiverbena kukkii pitkään saunatuvan edustalla.