30.3.2014

Tervetuloa taidenäyttelyyn

Näin maaliskuun lopuksi pieni galleria avautuu blogiin. Kukka-aiheisia tauluja vuosilta 1990-2013. Tehty akryyliväreillä, sekatekniikalla; kankaalle tai itsetehdylle paperille, veitsellä tai siveltimellä; eri tyylejä käyttäen.


Callat

Saniaisia



Ulpukka

Korte

Yksityiskohta isommasta taulusta

Papukaijakukka

Laukka

Tulppaanit ja linnunpoikanen

Gladiolukset sateessa

Tyttö ja auringonkukka

Unikon siemenkota

Auringonkukka

Keltainen ruusu

Ruusu

Keltaiset tulppaanit

15.3.2014

15. maaliskuuta

Kevät jatkuu ja on todella hienoa, oli tämä sitten normaalia tai ei. Meteorologit yrittävät varsin tyytyväisen näköisinä vakuuttaa että lunta on tulossa metreittäin joka suuntaan ja pakkasta ainakin 20 astetta! Sehän ei tahtia haittaa ensinkään. Lomaviikko  alkaa olla takanapäin. Tarkoitus oli vain laiskotella, vaan ei se ihan onnistunut. Oli niin suotuisat olosuhteet ulkopuuhiin; eihän sitä yksinkertaisesti voi sisällä kökötellä. Kunto on kohentunut pihahommien parissa. Haravointia ( se ei lopu koskaan, mutta mieluummin sitä kuin lumitöitä )ja muuta pihan siivousta. Kivien ynnä muitten aarteitten roudaamista lähiympäristöstä. Käppäilyä pihalla päivä- ja yöaikaan kuun valaistessa näkymiä, kuvaten ja muuten vain ihastellen. Yöt ovat jo syvän tummansinisiä, ei säkkipimeitä. Ilma on niin voimallista että se käy ihan unilääkkeestä, kun on koko päivän ollut ulkona. Ja on ihan mukavaa vain suunnitella, tarkastella pihaa joka suunnasta, saada kaikenlaisia ideoita. Vaikkei kaikkea ehdi toteuttaakaan, se on hyvää aivojumppaa.

Kerroksittain

Projekti

Monivuotinen projekti; kai jonkinlainen kiviraunio..välillä tuntui että kivihermoraunio kun se oli vain kasa kiviä epäjärjestyksessä...eikä ne ole nytkään kaikkien sääntöjen mukaan, mutta se onkin taiteellinen kasa. "Pirunröykkiöksi" kai kutsutaan tuollaista joka ei ole ihan viivottimella aseteltu. No, oli miten oli, pikkuhiljaa rakentelen, lisään kasveja, pieniä ja isompia kauniita, pyöreitä tai lättyskäkiviä. Ehkä jotain muutakin viritystä. Sammal voisi hyvinkin sopia peittämään muutamia kiviä. Kivet ovat omalla tavallaan yhtä ihastuttavia kuin kukkasetkin; varsinkin saaristosta löydetyt veden hiomat pyöreät kivet. Kontrastina teräväkulmaiset "maakivet"..sammaloituneet kivet..ne ovat kuin koruja. Ja täytyyhän ohikulkijoilla olla jotain katseltavaa, tulee ainakin keskustelunaiheita.

Pikkunarsissit


Virittelin asetelman pajunkissoista ja pikkunarsisseista, pajusta väkerrettyyn aitaukseen.

Kääpähomma



Ihana löytö, kaatunut, laho koivunrunko, jossa mielikuvitusta kutkuttavan näköisiä kääpiä. On suomenkieli sitten värikästä: KÄÄPÄ!!

" Hiuksia "

Haapoja ilta-auringossa

Black & White

Palleroinen

14.3.2014


Neiti Kevät

Kevät merkitsee eri ihmisille eri aikoina ja ikäisenä eri asioita. Sen huomaa mm. taiteilijoiden tuotoksista; etsiskelin You Tubesta suomenkielisten laulajien/lauluntekijöiden kevätaiheisia lauluja. Kauko Röyhkä: Kevät, Kaseva: Kevät, Pariisin Kevät: Kevät ja Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Neiti Kevät. Joillekin se on ahdistavaa, "paniikinomaista", toisille runollista, kaunista, kevyttä aikaa. Itse olin nuorempana syksyihminen ja kevään tulo vain ahdisti, lisääntyvä valo ei innostanut sitten mihinkään! Vasta kun n. kolmekymppisenä kiinnostui pihahommista, kevät sai aivan päinvastaisen merkityksen. Näin on varmaan kaikilla puutarhailuun "hurahtaneilla"; kevään tulo on SE juttu. Keväällä voi aina aloittaa kaiken uudestaan. Samaa voi soveltaa muuhunkin elämiseen: koskaan ei ole liian myöhäistä.

9.3.2014

Kasvit jotka puhdistavat huoneilmaa

MSN:ssä ( msn.com ) oli mielenkiintoinen juttu : Kasvit tuottavat hengittämämme ilman. Kasvit voivat  kuitenkin myös puhdistaa ilmaa. Muun muassa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallitus NASA on tutkinut kasvien kykyä parantaa huoneilmaa. Listalla oli : anopinkieli, rönsylilja, kirjo-ja viirivehka, kultaköynnös, sulkasaniainen, gerbera, limoviikuna, liuska-aralia, traakkipuut, muratti, kulta- ja vuoripalmu. Poistavat ilmasta formaldehydiä, hiilidioksidia, ksyleeniä, tolueenia, bentsoeeniä, trikloorietyleeniä. Viherkasveja kannattaa siis harrastaa muutenkin kuin esteettisistä syistä. Mielenkiintoista, kannattaa etsiä esille.

Viherkasvijuttua

Löysin aika hauskoja kasvienhoitojippoja Joka kodin niksit ja neuvot-kirjasta (C. Kent ): Ruoantähteitä voi käyttää ravinteina. Multaan voi sekoittaa kylmää teetä ja käytettyjä teen lehtiä tai kahvinporoja ilmastamaan sitä ja antamaan etenkin saniaisille ravinteita. Kasvit saavat ravinteita myös munankeittovedestä. Teellä ei kannata kuitenkaan kovin usein kastella koska sen sisältämä tiamiini voi olla liian vahvaa kasveille. Paavalinkukille voi antaa tomaatinlannoitetta jotta ne saa kukkimaan. Kasvit kastellaan tietenkin aina huoneenlämpöisellä vedellä. Hmm..ei muuta kuin kokeilemaan.

Kääpiölimoviikuna

8.3.2014

Vanha omppupuu

Omenanpuun silmuja

Bongaa puolikuu..

Puksipuu on päässyt ulos

Kalpeita kevätnäkymiä

Mullan alta..


Päivänliljat  työntää aina ensimmäisinä nenänsä mullan alta auringonvaloon.

Turvepenkki


Turvepenkki, jossa napottavat mm. rhododendron, puksipuu ja saaristosta tuotua sammaletta.

8. maaliskuuta

Jälleen kaunis kevätpäivä, vaikka tuulinen mutta aurinko paistaa ensimmäistä kertaa täysillä; asteita 6. Mukavaa hissukseen siistiä pihaa ja tutkailla mitä ja ketkä uskaltavat ensimmäisinä tulla päivänvaloon. Havut pois, tietenkin päivänliljat ovat reippaina tulleet esiin, muut palelevat vielä. Hauska huomata että ensimmäisen kerran ulkona talvehtinut puksipuu oli selvinnyt ja myös rhododendron, molemmat turvepenkissä. Siirretyt sammalpallerotkin ovat hengissä. Jos ne pärjää saaristossa paljaalla kalliolla niin eiköhän sitten kukkapenkissäkin peitteen alla. Jotenkin sammaleet ovat alkaneet kiehtoa, niissä on niin paljon erilaisia. Keväämmällä taas sammalvarkaisiin... Piha on täynnä eilisen ja öisen myrskytuulen repimiä oksia, niitten kanssa on aina siivoamista. Mereltä puhaltava tuuli on niin hurja, se irrottaa ihan mitä lystää, linnunpöntönkin se oli kiskaissut mennessään; on mahtanut olla järkytys jos siellä on joku tipunen tai orava yöpynyt ja kortteeri lähtenyt lentoon kesken makeitten unien! Onhan tämä aika erikoista kun on näin keväistä ja "lämmintä", uskaltaisikohan mitään muuta radikaalia puuhailla? Kellarista tekisi mieli nostaa kaikki ruukut ulos saunatupaan..toisen ruukussa olevan puksipuun nostin ulos; se pärjää kyllä mutta pelargonit, sinisarjaliljat ym, voivat kyllä ottaa nokkiinsa jos ne liian aikaisin raahaan päivänvaloon. Kerran onnistuin palelluttamaan sinisarjat joten ehkä malttia vielä...sisätiloihin muutamia pelargoneja tietenkin; tilanpuute vain alkaa vaivaamaan. Kaikki ei ole selvinnyt talvehtimisesta hengissä; amppelibambu on ainakin hengettömän näköinen, taidanpa hommata uuden. Mutta kiva jos suurin osa on suht ok; onhan niillä uskomaton elinvoima kuitenkin. Valoa kohti!

1.3.2014

1. maaliskuuta

Erikoisen ihana kevätpäivä; menisi ihan täysin huhtikuun alusta. Asteita 5, aivan tyyntä, taivaalla sinisiä pumpulimaisia pilviä täynnä kevätsadetta. Maa vielä koppurainen, mutta siellä täällä jo tapahtuu. Lepät kukkivat, lehtien silmuja, kukkasipulit jo urheasti työntää itseään ulos multapeiton alta. Mukavaa vain käppäillä pihamaalla ja tarkkailla ihastellen luonnon heräämistä kevääseen. Pienetkin yksityiskohdat muuttuvat isoiksi. Kevät on vuodenajoista kaunein..niin herkkä ja kuitenkin niin voimallinen.
Täältä tullaan kevät!

Ojan pohjalta ponnistellaan!


Leppä kukkii

Tietoja minusta


Olen syntynyt Kristiinankaupungissa v. 1963; jossa elelen ja hoitelen puutarhaa joka on pääasiallisin harrastus huhtikuulta siihen asti kunnes sataa ensimmäiset lumet. Muita harrastuksia ovat maalaaminen ja valokuvaus, hieman raapustelua silloin tällöin ja paljon haaveilua!! Meidät on kaikki luotu puutarhureiksi ja nauttimaan elämästä maan päällä; siinä voisi olla motto meikäläisellä!