31.3.2016

28.3.2016

28. maaliskuuta


Kevät, mitä siitä voisi sanoa mitä ei jo olisi sanottu niin moneen kertaan ja paremmin. Mutta nyt se on täällä! Tänään oli niin nautittavan ihana päivä, aurinko tuli esiin aamulla utuiseen maisemaan. Se utuinen valo joka on vain tähän aikaan. Asteita 7, kylmä etelätuuli vei mennessään enemmät asteet. Lumet sulavat aivan kohisten; yön aikana oli lumihanki kutistunut. Nautinnollista aloitella hissukseen pihatyöt. Haravointia...aaah, mikä ihana maan voimakas tuoksu nousee ylös. Talvisten rojujen poislaittelua, narsissien istuttelua, kahvin siemailua, lintujen touhujen tarkkailua. Kuvassa käpytikan verstas pihapolun varrella....Ulkoa ei malttaisi sisään tulla, mutta talven jäljiltä tottumattomana keväisen voimakkaan ilman yliannokseen on sisälle kömmittävä voivahtaneena. Parempi onkin että jää hinku tallelle.....ja uni maittaa hyvin!
 

mansikka-amppeli, miten vain. Se on ehtinyt tehdä kukan ja
varmaan pian on ensimmäinen marja  maisteltavana. Se saa
kököttää vielä saunatuvassa ennenkuin uskaltaa ulos jättää.
Ensimmäisenä päivänvaloon pääsi amppelimansikka, tai


Narsissit vielä tuumivat uskaltaako avata nuput.

Ei epäilystäkään vuodenajasta.



Talviruusu

21.3.2016

Maaliskuun kuu

Kuulla on erikoinen vetovoima, heti ulos kameran kanssa, kun se ilmestyy...miten se öisin valaiseekaan pihaa kuin
iso pihalamppu!  Nähdäänkö ylihuomenna täysikuu....ja valvottaako se taas, kuten aina.

13.3.2016

Ajateltavaa

                          Rakasta eläimiä. Jumala on antanut niille ajattelun alkeet ja samentumattoman ilon.
                           Älä samenna sitä, älä kiusaa niitä, älä riistä niiltä niiden onnellisuutta,
                          älä toimi vastoin Jumalan aikomusta.
                                                                    


                                                                            Dostojevski: Karamazovin veljekset   


                           

                           Jokainen teko oikeudeton
                           välillä nousevan ja laskevan auringon
                           se luina historiaan jäänyt on.



                                                                               W. H. Auden: The Ascent of F.6

13. maaliskuuta

Maaliskuu menee ihan kiitettävää vauhtia. Nyt on se aika kun näkymät ei oikein silmiä hivele: likaista lunta, kuraa, sieltä täältä pilkottaa roskaa ja moskaa. Pihaa ei vielä pääse siivoamaan risuista ja muista mitä tuuli on lennättänyt. Valo on jo upea ja sitä on enemmmän. Luonto alkaa virittelemään itseään kevättä kohti. Eilen näin kolme laulujoutsenta, lensivät merellä sulaneella kohdalla. Tänään kaksi lensi pihan yli kovaäänisesti jutellen. Mustarastas istuskeli korkealla kuusen latvassa mutta sää on hieman liian kolea sen makuun, ei tee vielä mieli lurauttaa laulua. Tänään sain ilokseni kuulla että neiti Karkujalka on kuin onkin hengissä! Mutta häkki on heilahtanut; se on takaisin tarhassaan. Tuumin että sitä on käytävä moikkaamassa kunhan kevät hieman etenee. Mahtaneeko muistaa? Olin melko varma että sille on käynyt huonosti, pieni toivon kipinä kuitenkin eli. Viikko sitten illan hämärissä pihan reunaa tepasteli aikamoinen jengi metsäkauriita. Ainakin 12, ehkä 13 tai enemmänkin! Se oli mahtava näky. Osa köpötteli takaisin metsiköstä ruokintapaikalta suorittamaan tutkimuksia pihamaan reunalle...niillä oli jonkinlaista leikkiä tai mitä lie koreografiaa, hyppelivät ja tekivät temppujaan. Kaksi sarvipäistä herraa. Jäin lumoutuneena seuraamaan niitten puuhailuja. Pimeys tiheni ja ne häipyivät. Kauraa menee taas ennätysvauhtia ruokinta-automaateista joten kyllä siellä käydään murkinalla. Kyllä on mahtavaa kun voi seurata luontoa ihan ikkunoistaan. Välillä kyllästyy ihan totaalisesti omakotitalonpitoon ja ison pihan hoitoon, toivoo asuvansa jossain rivitalossa hautautuneena sinne kuin mikäkin hyypiö neljän seinän sisään, mutta sitten kuten aina: eläimet, linnut, luonnon läheisyys ja kauneus palkitsevat kaiken vaivan. En myöskään viihtyisi missään steriilissä ympäristössä, liian laitetussa pihassa; niin sanotusti hyvän maun mukaisessa...mutta onneksi ei tarvitsekaan. Tänään hieman avitin kevään tuloa raahaamalla puksipuuruukun rappusten ylätasanteelle seinän viereen, jospa se siinä tarkenee. Rikkinäinen polveni vain rutisi ja naksui uhkaavasti, kun roudasin sitä jyrkkiä kellarin rappusia ylös. Ei auta, saa polvi vain luvan pysyä tahdissa mukana....edessä on pitkä kevät ja kesä, syksystä puhumattakaan. Nivelrikko on ehkä pahin puutarhaharrastajan vihollisista; kun tämä harrastus edellyttää akrobaattisia asentoja: konttimista, pyllistelyä, välillä jopa ryömimistä. Toisaalta taas se on parasta mahdollista liikuntaa, tasaista, monipuolista: veri kiertää, aineenvaihdunta vilkastuu, hapensaannista ei ole puutetta. No, jää nähtäväksi mitä tehdään mitä ei. Olen jo saanut hyppysiini ensimmäisen siementilauksen, toista odottelen. En aio vielä laittaa mitään itämään; hieman liian aikaista. Odotan huhtikuulle ja suurimman osan laitan vasta toukokuussa. Sen verran on jo pahin into ja kuume vuosien varrella karsiintunut pois että malttaa odottaa. Mutta jos hyvin käy tulossa on ainakin maissia, lehtikaalia, malabarinpinaattia.......

9.3.2016

     Puhtautta korkee taivas tahtoo,
        puhtaus on lemmen asunto.
      Lias lammikon ei ruusu kasva,
        eikä saastaisuudes rakkaus.
 

                    Aleksis Kivi

6.3.2016

Kärsimyskukka on niin reipas ja tekee upean
kiiltäviä lehtiä. Tosi sitkeä tapaus, hengissä kylmän,
kalsean kesän ja pannuhuoneessa vietettyjen
kuukausien jälkeen.
 

Mustanmerenruusun pieniä taimia.
Toinen litsin siemenistä on itänyt, pienen pieni taimi puskee kohti valoa.