28.3.2015

28. maaliskuuta

Maaliskuu lopuillaan; kuu on todella sisältänyt kaikenlaista erikoista: auringonpimennyksen, revontulia..Muutamat keväiset päivät muuttuivat kipakoiksi pakkasöiksi, hyytävän kylmätuulisiksi päiviksi. Ihmettelen mistä on ilmestynyt jopa meteorologien puheisiin ja radion hömppäkanaville termi takatalvi, heti kun ilmat kylmenevät? Maaliskuu on kuitenkin talvikuukausi. Ennen sanottiin uuden lumen olevan vanhan surma; se kuulostaa loogiselta. Paitsi ettei vanhaakaan lunta näillä main ole. Takatalvi...hohhoijaa...Suomessa on tainnut viimeksi olla takatalvi joskus 1600-luvulla. Vesi - ja räntäsateet tekevät vain hyvää vielä jäässä olevalle maalle, vielä kun vähän lämpenee niin kyllä se iloksi muuttuu. Jokatapauksessa tähtitieteilijöiden mukaan kevät alkaa kevätpäivänseisauksesta, säätieteilijöiden mukaan kun vuorokauden keskilämpötila kohoaa nollan yläpuolelle. No, odotellaan jos vaikka ihan heti kohta tulee etukesä!! Saisikohan sen termin jotenkin uitettua ihmisten tajuntaan? Etukesää silmälläpitäen olenkin aloitellut siementen kylvön ja hieman tilaillut perennoja....
 

26.3.2015





Kertakäyttöjäätilataidetta

Nämä jääpyörylät saavat symboloida kalseaksi kääntynyttä maaliskuuta. Ämpäreihin ja saaveihin jäätyy kansia, joita yritin asetella kuvauksellisesti. Sormethan siinä tahtoo jäätyä. Samaa ideaa voisi kokeilla kesälläkin; jäädyttää pakastimessa eri muotoisia jääpaloja ja asetella niitä vaikka roikkumaan puista tai kuvata näkymiä niitten läpi. Sormetkaan eivät jäätyisi..tai, no, millainen kesästä tuleekaan.



22.3.2015

... appelsiinin kasvatusta.

Calamondin







Mukaan tarttui Kiinalainen kääpiösitruuna, vielä vihreät hedelmät. Muutamia kukan-nuppuja, tuoksu on kuulemma huikeanpuoleinen. Olisi kiva jos hedelmät kypsyisivät, ovat makeampia, mehukkaampia ja vähemmän happamia kuin tavalliset sitruunat. Kasvaa luonnontilaisena 2-3 metriseksi. Täytyypä huomata ottaa hedelmistä siemeniä ja laittaa itämään, jos onnistuu.
Ostin myös uuden pienen appelsiinipuun, edellinen oli n. puolisentoista vuotta melko hyvinvoiva, sitten se vain pudotti lehtensä ja kuupahti. Nyt en tee sitä virhettä että istutan ne lasitettuun ruukkuun, ne on kyllä kasvien turma.

kun vaan tietäisi mitä!
Jotain sepustusta "onnenbambun" purnukassa,




Ruokotraakkipuu

Ostin jokunen viikko sitten kaksi ns.onnenbambua
jotka eivät ensinkään ole bambuja, eikä vesikasveja,
vaikka niitä myydäänkin kaikenlaisissa kipoissa
ilman multaa ja muotoiltuna jos jonkinlaisiin
kippuroihin. Ovat ne koristeellisa, mutta kun alkavat
työntää juuria purnukoistaan ja ovat hieman
kärsivän näköisiä ennenpitkää. Ne ovat ruokotraakki-
puita ja Kiinaa ne eivät ole nähneetkään vaan ovat
Kamerunista kotoisin. Onnen tuottamisen kanssa
voi olla myös niin ja näin..iloa varmaan tuottavat.
Joten irrotin ne virityksistään ja aion istuttaa multaan,
saa useampia viherkasveja. Viihtyvät parhaiten haja-
valossa, suora auringonpaahde ei ole hyväksi.
Luonnontilassa voivat kasvaa jopa 1,5m.


Maaliskuun perhosia

Hommasin sitten taas orkidean ( perhosorkidea tai - kämmekkä ) , vaikken yleensä ehdi kuvaa ottaa kun ne on jo kupsahtaneet. Nyt on napattu kuvia,vaikkei se takaa sitä että elossa pysyy. No, on kyllä yksi puikkokämmekkä hengissä, joka kukki valkoisin kukin ja nyt se tekee pieniä alkuja. Olin jo aikeissa ottaa muutaman irti, vaan se ei erään opuksen mukaan ole ollenkaan hyväksi emokasville...jos kuitenkin kokeilisi...ihan vähän vaan..


15.3.2015

Luxus-linnunpöntöt

Seinissä punamultaa ja
Linnunpöntöt puhdistettu ja kaksi upouutta designpönttöä jotka on rakentanut veljeni, joka on taitava lintumies ja muutenkin kätevä käsistään. Ne oli jo ripustettu puihin ennenkuin ehdin kissaa sanoa; piti ottaa ennen sitä kuvat...no, ei ne siitä pilalle menneet. Ja minähän en puuhun enää pääse vaikka henki olisi uhattuna joten olen enemmän kuin tyytyväinen. Kyllä nyt kelpaa asustella ja lintujen hoivailla lapsukaisiaan. Laitoin vanhan pöntön koristeeksi, mutta eikö vain sitäkin heti tultu tutkimaan....

katossa kattohuopaa!

Kevätvalossa

Sekä tuoksupelargoni että pasuunakukka ovat säilyneet talvetuksesta hengissä. Kaikkien kanssa ei onnistanut. Muut pelargonit kupsahti, sininen verenpisara, amppelibambu, joitain yrttejä jotka olivat ruukuissa...kuivuus koitui tällä kertaa kohtaloksi. Sain myös ennätysmäärän huonekasveja hengiltä..sitruspuun, kahvipensaan..ja kyllä: banaanin, mikä ehkä harmittaa eniten. Nyt tein sen virheen että katkaisin sen liian aikaisin ja se mätäni taas. Aion vielä hommata kolmannen banaanin; täytyyhän sen joskus onnistua! Ulos vein jo puksipuuruukun, sinisarjaliljat odottelee vielä kellarissa, kliiviakin odottelee että se pääsee kesäksi valoisaan ja viileään saunatupaan...Siemeniä en ole laitellut, paitsi hedelmien; en ole vielä edes tilannut mitään. Ehkä muutamia siemeniä ja perennoja tilaan. Luulenpa että kevät ja kesä menee räävityn pihan uudelleen korjaukseen, mullan levittelyyn ym. eikä taida ihan yksi kesä riittää. Yritän löytää nopeasti leviäviä ja kasvavia kasveja, pensaita ym. joilla saa peitettyä maata kätevästi. Ja mitä nyt keksinkin..jokin järisyttävä tilataideteos aivan tontin rajalle, ihan naapurinkin iloksi!!



kliivia odottelevat ulospääsyä.
Toinen pasuunakukista ja




7.3.2015

Bataatti pienessä kasvihuoneessa, on siellä myös Mr. Johnny Depp miekkoineen vartioimassa...

Bataatti, Johnny Depp & metsähiiret

Tammikuun alkupuolella laitoin bataatin lasipurnukkaan ja veteen; n. kuukauden kuluttua se alkoi työntämään pieniä violetteja nyppyjä joista alkoi kehkeytyä taimen alkuja. Tuumin jo ettei mitään ala tapahtumaan, mutta jo vain. Leikkasin bataatin poikki ja törkkäsin multaan, ehkä ja toivottavasti se pysyy hengissä, seuraan mielenkiinnolla. Ensimmäinen avokado halkesi myös n. kuukauden odottelun jälkeen ja siellä on jotain vihreää sisällä mutta en osaa sanoa tuleeko siitä mitään kuitenkaan. Tänään laitoin toisen multaan varmuuden vuoksi. Kookoksesta ja mangosta ei luonnollisestikaan kuulu eikä näy vielä mitään. Vanhahko talo kun on, niin metsähiiret ym. mielellään tulevat tutkimusmatkoille, varsinkin ruoanhakumatkoille. Ja jos ei talon rouva ole mitään muuta ymmärtänyt jättää syötäväksi, ne nakertelee viherkasvejakin paremmanpuutteessa. Pelargonin plantut vesikipassa kelpasi, varsinkin tuoksupelargonin taimet.. sitruunan siemenet syötiin,bataattia piti maistaa, avokadon siementä ja kylvämäni chilin siemenet tongittiin ja popsittiin...hohhoijaa..lopulta kyllästyin touhuun, ja lähetin ne luonnon kiertokulkuun. En mielelläni listi mitään otuksia, metsähiiret ovat niin söpiksiä, mutta ne eivät kuulu sisätiloihin, sorry. Johnny Depp yrittää kyllä parhaansa, mutta ei aina ehdi muilta kiireiltään suojella meikäläisen viljelyksiä....
Pirteä bataatti

Muita fiilistelykuvia

Hansaruusun jäänne

Tuulenpesiä

Kuu nousee merenlahden yllä

5.3.2015

Maaliskuisen aamun kuvia

Jäätynyt vesipisara kirsikkapuun oksalla.




Jotain sienen tapaista, upeanväristä kasvustoa tuomipihlajassa.

Design - koti

Tuleeko täältä hohtosinisiipi keväällä, kenties.
Olisipa hauska tietää millainen perhonen tässä
kotelossa uinailee. Ihmetellä sopii sitäkin että
killuu niin avonaisella paikalla ja ettei aina niin
uteliaat ja tutkivaiset talitiaiset ole sitä
huomioineet. Ilmeisesti kyseessä on jokin
päiväperhonen, koska ne voivat hyvinkin
avonaiselle paikalle asettua kotelovaiheeseen.
Yöperhoset taas mielellään suojautuvat maahan,
tai koloon tai sopivaan rakoon. Kotelokoppa on
kiinnittynyt alustaansa muutamilla rihmoilla;
aika kestäviä rihmoja saa olla että kestävät
sateet ja myrskyt. Kotelokopassa on muitakin
uskomattomia yksityiskohtia..toukka saattaa
kutoa itselleen tyynyn ja joillakin on jopa turvavyö!!
Se onkin hyvä olemassa jos tulee äkkilähtö.
Kyllä on toukalla lokoisat oltavat.
Tämäkin kertoo Suunnittelijansa suuresta viisaudesta.
Mikään ei ilmesty tyhjästä, kaikella on tekijänsä.

4.3.2015


Täydellisen pisaran metsästys

Tänään oli taas oivallinen päivä yrittää kuvata pisaroita, yöllä ja melkein koko päivän on satanut räntää. Puut ja pensaat täynnä kauniita pieniä taideteoksia. Olen niin lumoutunut siitä miten pisaroitten sisälle heijastuu näkymät, kuin pieniä surrealistisia maisemia. Ovat ne upeita ihan oikeinpäinkin. Saisipa vangittua kuun pisaran sisään, se olisi ihan huippua. Kuvaaminen oli hieman hankalaa, kun joutuu pitämään käsiään enimmäkseen ylhäällä, kamera haluaa tarkentaa ihan minne se itse haluaa, ja välillä pisarat päätyi objektiiviin....Jokatapauksessa vesi on aina kiehtova elementti muodossa missä tahansa.






3.3.2015

3. maaliskuuta

Puutarhakausi on korkattu aloitetuksi, en nyt sentään samppanjapulloa hommannut, vaan ihan tyrnimehulla..ehkä se on viisaampi vaihtoehto. C-vitamiinit taitaa olla aika vähissä niin kunnon täräys sitä näin kevään aluksi on paikallaan. Vähän jo kadutti kun otin loman jo nyt, mutta tänään on ollut todella mainio päivä. Asteet kipusivat ihan 4:n, aivan tyyntä, hieman tuulenvire vieraili, mutta jatkoi matkaansa jonnekin muualle. Mikä mieltä hivelevä rauha ja hiljaisuus jonka rikkoo ainoastaan lintujen vienot sirittelyt ja tirinät. Aurinkoa ei näkynyt, mutta se ei pahemmin haitannut. Valo oli niin ihmeellinen, ehkä juuri se on keväässä parasta. Syksyllä kukat ja koko maisema ovat ikäänkuin itsestään valaisevia, mutta maalis-huhtikuun valo on ihan omaa luokkaansa,  sanoinkuvaamattoman kaunista, se vaihtelee koko ajan sään ja vuorokauden mukaan. Ei ole sanoja kuvaamaan sitä. Kaunis on liian lattea sana. Aloitin haravoimaan kevyesti, oksia ja roskia, niitähän riittää. Maasta nousee voimakas, väkevä, muheva, sammaleinen tuoksu..tekisi mieli ihan köllähtää maahan kärsälleen ja nuuhkia perusteellisesti. En ole huolissani mitä joku ohikulkija siitä ajattelisi, vaan en ryhdy moisiin akrobaattitoimiin siitä syystä etten taatusti pääsisi siitä asennosta enää ylös vaan jäisin maahan ja luultavasti koteloituisin samalla tapaa kuin perhosen toukka koteloonsa..vaan ei tässä nyt jouda loikoilemaan vaikka loma onkin. Jopas tyrnimehu saa runolliselle tuulelle!!! tai sitten se on vain tämä voimallinen kevätilma...
Taitavasti kudottu perhosen kotelokoppa kanukan oksalla.

2.3.2015


Tervetuloa maaliskuu...

Päivät keväällä,
pitkiä ja kuitenkin
miten nopeita.
Hetkessä tämä päivä
muuttaa eilisen päivän.

Kotomichi
   
                             

Tietoja minusta


Olen syntynyt Kristiinankaupungissa v. 1963; jossa elelen ja hoitelen puutarhaa joka on pääasiallisin harrastus huhtikuulta siihen asti kunnes sataa ensimmäiset lumet. Muita harrastuksia ovat maalaaminen ja valokuvaus, hieman raapustelua silloin tällöin ja paljon haaveilua!! Meidät on kaikki luotu puutarhureiksi ja nauttimaan elämästä maan päällä; siinä voisi olla motto meikäläisellä!