6.11.2021

Viherkasvikatsaus marraskuussa


 Sain aikaiseksi kuvata muutamia kasvejani; sekä melko uudessa valoteltassa että tänään valoisampana päivänä erilaisia taustoja vasten. Kaikkia en kuviin mahduttanut. Noita uudempia ja muita erikoisempia. Tämä aika vuodesta jälleen joka koettelee kasvien kykyä selviytyä haastavista olosuhteista. Pimeää, ilma rutikuivaa. Liika kastelu voi koitua kohtalokkaaksi. Liikaa valoa ne eivät nyt voi millään saada. Kesällä kuupahti mm. peikonlehti, se kärventyi auringon kuumassa paahteessa. Kasveja aina menehtyy, yleensä vääriin hoitotoimenpiteisiin eli liikaa vettä tai liian vähän tai voi ne kyllästyä elämäänsä muutenkin eli päättävät päivänsä omatoimisesti. Tai niin ainakin selitän itselleni. Esim. sarracenia vaatisi suo-olosuhteet joita ei ihan noin vain loihdita asuntoon. Tai lienenkö vaan rajoittunut sen suhteen. Muutamia uusia hankintoja, toisia on ollut useampia vuosia. Kuvassa olevaa hius-saniaista olen etsiskellyt pitkään ja syksyllä löysin ihan tavan ruokakaupasta. Bravo S-Market!! Kelpo kasveja saakin huokealla nimenomaan ruokakaupoista. Iso kookospalmu vain 15 €...ei paha hinta. Yritän parhaan kykyni mukaan saada ne mitä nyt on pysymään elossa kevääseen. Sadevesi on osoittaunut mainioksi. Merileväuutettta voisi hankkia. Kahvinporot ovat mitä mainiointa lannoitetta sitten kun sitä tarvitaan.

Ei kommentteja: