14.11.2021

14. marraskuuta

Marraskuu on oikein kiva kuukausi pimeydestä huolimatta. Jos päivällä aurinko vain suostuu vilahtamaan se on hyvin virkistävää. Pihalla on miellyttävää laitella paikkoja talvikuntoon kun helle ei vaivaa! Voisi sanoa että olen ajan tasalla tänä vuonna. Kevääseen ei jää hommia jotka olisi pitänyt syksyllä tehdä. Keväällä kun on muutenkin paljon tekemistä. Ainoastaan päiväajan lyhyys harmittaa, illalla kun voisi olla intoa tehdä, mutta pimeys hieman rajoittaa. Viikonloppuisin on otettava tehospurtteja. Homma kerrallaan tärkeysjärjestyksessä. Joskin välillä löytää itsensä tekemästä vähemmän tärkeitä juttuja eli aika usein siis. Pitäähän sitä nauttiakin tekemisistään. Rennolla otteella, rauhallisesti, huumorilla. Ensimmäinen syksy kun en ole ostanut kukkasipulin sipulia! Siirtelin kyllä vanhoja sipuleita kunnostaessani yhtä kukkapenkkiä. Sipuleita oli vajonnut niin syvälle maahan etteivät ne jaksa kasvaa. Siirtelin lavaan sekä väliaikaisesti sinne tänne missä vaan tilaa löytyi. Saahan ne keväällä istutettua muualle jos siltä tuntuu. Kevät ei ole kaukana, itseasiassa 4-5 kuukauden päässä vain, enemmän ja vähemmän. N. 5 viikkoa talvipäivänseisaukseen. Joskin siinä käväisee jonkinlainen lumi- ja pakkasjakso....jota talveksi sanotaan. Veikkaanpa että pihatöitä voi harrastaa vuoden loppuun asti. Mahtavaa seurata kun luonto vaipuu unten maille, ainakin näennäisesti. Kuolleet lehdet maassa muuttuvat ravinnoksi...pulleat vihreät silmut ovat odottamassa kevättä...linnut ja muut otukset pysyttelevät hengissä, täydentäen jatkuvasti energiavarastojaan pärjätäkseen kylmät yöt. Me ihmiset tihrustamme kalentereita ja almanakkoja laskeskellen koska päivät alkavat valostumaan ja mitä nyt kukin suunnitteleekin. 
 

Ei kommentteja: