18.7.2021

Jälleen kuvasuman purkua

Kukat kukkivat niin nopeaan tänä kesänä; sekä monivuotiset että kesäkukat. Kuumuus sen tekee. Osan olen leikannut alas ja ne ovat alkaneet kukkimaan uudelleen. Esim. orvokit ovat kukkineet toiseen kertaan. Perennoja olen surutta katkonut, kun en viitsi katsella ruskettuneita ronttoja. Saa muut kukat valoa paremmin. Seuraavana keväänähän ne oikeaoppisesti pitäisi katkoa, mutta teen joskus näin jos viitsin, ehdin. Poisviskotut varret tekevät omia jekkujaan: sieltä täältä seuraavana kesänä puskee kukkasia. Siemenistä ehkä ja toiset, sitkeimmät juurenpaloista. Meikäläisellä on kukkapenkeissä luonnonkukkia ja luonnonkukkien seassa perennoja. Ehkä joku hyvin pedantti henkilö jo pitelee ohimojaan voihkien, jos tätä on eksynyt lueskelemaan. Epäilen sitä hieman, mutta jos näin on niin kiva!  Itse viihdyn oikein hyvin täällä sekamelskassa. Tai pihalla on siistimpiä kohtia ja sitten ihan vallatonta menoa toisaalla. Tänä kesänä on oikein kunnolla villiintynyt piha. Se taas houkuttelee lintuja, perhosia, hyönteisiä. Liian steriili piha ei houkuttele oikein mitään. Muutamia puita voisi kyllä kaataa, mutta ei oikein tiedä mihin kaataa, aina jää jotain alle. Hmm...katsotaan. Yritän tässä aina välillä purkaa kuvasumaa. Ne tulee hieman viiveellä. Kukat nopeita, puutarhuri hidas! Lätkäisen myös nimet kuviin joskus myöhemmin jos muistan.

 

Ei kommentteja: