21.3.2021

21. maaliskuuta


 Ihana kevät on täällä. Eilen kevätpäiväntasaus - siitä se alkaa taas. Valo on niin uskomaton ja lisääntyy koko ajan. Innolla odotamme lumen sulavan, sitä on niin paljon tänä vuonna. Hyvä puoli on että se kosteuttaa maata ja lannoittaa samalla. Kuiva ja kylmä kevät ei ole ihan ideaalinen kasvua ajatellen. Pihalla ei vielä voi kuin haaveilla, hieman kerätä roskia, tuulettaa muovihuonetta.  Luonnon seuraaminen aurinkoa ottaen on rentouttavaa puuhaa. Pihalle asti ei ole vielä tullut kevätlintuja. Punarintoja odottelen - ne on ehdottomasti kevään tuojia. Pihalla saalistaa kaksi varpushaukkaa, se ei ole mitenkään mukavaa. En ole nähnyt vähään aikaan loukkaantunutta pähkinähakkia jonka veikkasin olleen haukan käsittelyssä. Toivon sen toipuneen kuntoon. Muutaman kerran näin sen, mutta niilläkin on kevätkiireet. Jäävätkö Suomeen vai lentävätkö muille maille...Viime viikolla olin Viljele yrttejä - kurssilla. Se sai aivan hurjan inspiraation valtaan. Tilasin ensitöikseni lakan taimen - olisin enemmmänkin tilannut mutta oli vaan 1 saatavilla - sillä sai hyviä vinkkejä miten sitä voi pihallaan kasvattaa. Lakka on yrtti niinkuin kaikki muutkin kasvit jotka ei myrkyllisiä ole. Siemeniä sain tilattua sekä melko runsaasti gladioluksien ja daalioitten mukuloita. Molemmissa jatkan mustalla linjalla kuten nimistä voi päätellä: Nuit Dete, Belle de Nuit, Fubuki Dark, Night Flyer...mustia salkoruusun taimia, mustia kesäkukkia, mm. musta petunia. Yritän haalia sieltä täältä mitä on saatavilla sillä mieluusti ostan Suomesta kuin tilaan ulkomailta. Löysin ainakin itselleni uusia nettikauppoja: Flör ja Mäkisenmäen Arboretum ym. Siemeniä tilasin Hyötykasviyhdistyksestä. Tietenkin muualta myös. Tomaatteja laitoin tulemaan viipaletekniikalla. Pieniä taimia siellä onkin. Kurkut myöhemmin. Turha tässä on kiirehtiä kun ulos ei saa vielä mitään. Kesäkukkien siemenet kannattaa laittaa kasvihuoneeseen itämään: ne itävät sitten kun on tarpeeksi lämmintä. Paitsi ne jotka vaativat pitkän esikasvatuksen. Muuten tulee pienoinen kaaos sisällä kun kaikki purtilot ei mahdu. Ja taimista tulee onnettomia luiruja. Viileämmässä tanakoita ja reippaita. No, eiköhän tässä taas jotain saada aikaan...

Ei kommentteja: