30. heinäkuuta

Heinäkuun loppu voisi olla punaisenviinimarjan värinen. Vehmaan vihreää, tummuviksi käyviä varjoja nurmikolla. Punarintojen tiksutusta, hanhien kaakatusta. Valtavia kermavaahtopulleroisia pilviä jotka heijastavat auringonvaloa, sateenkaaria, satunnaisia sadekuuroja, matalalla vaeltava kuu. Elokuun saapuessa fiilikset vain paranee. Vihdoin saapuneitten sateitten jälkeen on melko raikasta, ilma helppoa hengittää. Yöt alkavat pimentyä, valo vähenee. Nyt olisi kipikapi ehdittävä kypsyä jos aikoo: tomaatit vasta kukkivat hoopissa, lavassa sensijaan on pienenpieniä tomaatinalkuja. Pikkuruisia kesäkurpitsan alkuja, jättikurpitsakin on vasta miettimässä kasvaako vai ei. Viinimarjat alkavat olla kypsiä, niitä ei juuri mikään tunnu häiritsevän. Kantarelleja ei näy, mikä on pettymys. Mutta niille oli kohtalokasta tuo rutikuiva kausi. Ehkä myöhemmin syksyllä tupsahtaa esiin? Kukkaset kukkivat miten kukkivat; toiset kärsivät kuivuudesta enemmmän kuin toiset. Piha ei nyt kuitenkaan mikään autiomaa ole: se on pikemminkin kuin viidakko enenevässä määrin. Hienoista raivausta on tiedossa, ettei aivan umpeudu. Syksyn tullen on mukavampi hommailla rouheampia hommia. Syksyn tulo on ihana ajatus. Sen jälkeen voi taas alkaa odottamaan uutta kevättä.