29.7.2019

Kotteron kuulumisia

Tänä kesänä en ole erityisemmin keskittynyt laittelemaan viherkotteroa. Sen ulkoasu on hieman rähjäinen, mutta kyllä se nyt asiansa ajaa. Tällä hetkellä siellä kasvaa tomaatit, kurkku. chili ja paprika sekä alakuvassa olevat munakoisot nimeltään Pot Black, mustaan puutarhateemaani sovitettuna. Ehtivätkö ne tehdä hedelmää onkin eri juttu. Voin ottaa ne vaikka sisälle jos alkaa siltä vaikuttaa että tulee jo kylmä ja pimeä. Päivä on jo sentään lyhentynyt. En ole ennemmin munakoisoja kasvattanut joten mielenkiintoista kokeilla. Ehkä ensi vuonna aikaisemmin on kylvettävä. 

Ei kommentteja: