20.1.2019

20. tammikuuta

Ulkona kaunis kuu valaisee maisemaa. Käväisin napsimassa muutamia kuvia ja eilen myöhään käppäilin pihamaalla kameran kanssa yrittäen saada vangittua sen upean valon joka maalailee lumista maata. Se onkin jo vaikeampaa. Kuvista tulee sen näköisiä kuin ne olisi kuvattu camera obscuraa käyttäen. Mikä ei ole huono juttu suinkaan. Huomenna kuunpimennys ja superkuu ja ties mitä. Voisihan tuota varmuuden vuoksi laittaa herätyskellonsa soimaan hyvissä ajoin ja kampeaisi sopivalle paikalle tähyilemään. Ensin ehkä tarvittaisiin myös nukutuskelloa....kuu myös takuuvarmasti pitää hereillä pitkälle yöhön. Aika topakkaa pakkasta on ennusteltu, jopa 18 astetta aamuksi. Kamera ei ihan moisesta tykkää. Katsotaanpas kun huomisaamu koittaa kuka voittaa! oho, ihan runoa pukkaa... Tammikuu muuten sujuu kiitettävän nopeasti. Valo alkaa saamaan yliotteen siniharmaasta mössöstä.  Tuskin tulee järisyttäviä pakkasia enää, ei ehdi, aurinko alkaa jo päivisin lämmittämään. Yöt voi olla, mutta olkoot. Pihatyöt on toistaiseksi lumenluontia, satunnaisten risujen keruuta pois. Sinänsä päämäärättömän näköistä huuhailua pihalla; varsinkin öiseen aikaan se voi näyttää huvittavalta, mutta en usko että kovinkaan moni katselee mitä pihallani häärään. Metsäkauriit, puppelit ehkä jostain turvallisen matkan päästä tarkkailee ja tuumii: jaa jaa...siellä se matami käpöttää, kunhan ei mene nurin...me ei ainakaan mennä sitä auttamaan ylös! Eläimille kaikki on luonnollista, ihmispolot on niin rajoittuneita joskus ( usein )reaktioissaan ja asenteissaan. Sisähommat on lähinnä haaveilua tulevasta keväästä, viherkasvien huoltoa, istuttelua tilavampiin ruukkuihin jne.  Inspiroiduin mustista kukista tässä eräänä päivänä selaillessani netin syvyyksissä. Black gardens, gothic garden...ym. Tatuointitaiteilija Kat von D:n puutarhassa on mustia kukkasia ja jostain syystä eksyin tämän ladyn Instagram-kuvia katsomaan. Mutta enpäs ole ennen ajatellutkaan miten upeita mustat kukat ovat!! Ei muuta kuin pläräämään siemenluetteloita ja löytyyhän niistä. Mustia liljoja, gladioluksia, petunioita, jne. Tietenkään ne eivät ole pikimustia, mutta luonnonmustia. Laittelin ylös mitä voisi kokeilla. Jospa laittaisi ne esim. ruukkuihin? Musta ruukkupuutarha? Hmm....siinä on miettimistä. Aika monia tummanpuhuvia kukkasia löysin. Perennoja, 1-vuotisia, huonekasveja. Mm. seuraavat: gladiolus Espresso, suklaakosmos ( ei ihan musta mutta melkein ), huonevehka: Zantedeshia, Akela, orvokit: Back to Black, Black Star, Sorbet Black Delight, koreatörmäkukka: Black Knight, auringonkukka: Black Magic, pallodaalia: La Recoleta, petunia:Debonair Black Cherry, pioniunikko: Black Dragon, harjaneilikka: Onyx, upea verihibiskus: Red Shield, ym. siinä vain muutamia. Nimetkin on jo niin herkullisia! On muitakin tummanpuhuvia kukkasia ja vihanneksia sekä mausteyrttejä. Mustapäivänhattu, pensasköynnöskrassi ( lähinnä tummanpunainen ) tacca ( huonekasvi jota olen joskus siemenestä kokeillut, onnistumatta ), musta salkoruusu ( jonka kanssa en ole onnistunut koskaan ). Enköhän noilla jo saa aikaan jotain, jos ei kaikkia edellämainittuja, niin ainakin osa. Mustia tulppaaneja pitäisi tullakin mullan alta, katsotaan tuleeko. Kesään on vielä matkaa joten malttia vielä.... Taisin jo keksiäkin mihin kolkkaan laitan tämän "synkeähkön osaston". Edessä on epäilemättä muutamia unettomia öitä kun suunnittelen; kuu ei ole ainoa joka pitää hereillä.

Ei kommentteja: