9. syyskuuta

Superlämmin, kostea, aurinkoinen viikonloppu takanapäin. Eilen mittari kipusi jopa 25:een! Alkuillasta yrittänyt ukkonen käväisi vielä uudelleen ja ripsautti vettä hieman. Mahtaneeko hän olla  tyytyväinen vai tuleeko uudelleen käymään kenties pontevammin?  Suomen kansan kalenterissa selitetään että syyskuinen ukonilma lupailee pitkää ja leutoa syksyä. Sehän vaan sopii. Ei tule tavatonta kiirettä pihahommien kanssa. Kiire tulee lähinnä istutusten kanssa ja sipulikukkien. Jälkimmäiset on vielä kaupan hyllyllä mitä meikäläiseen tulee. Mutta ei hätää, sillä: jos pajun juuret jäätyvät syyskuussa, ne ovat marraskuussa sulat. Näitä enteitä sitten yritetään kytätä. Tänään päätin etten tee mitään, nautin vain auringosta, siemailen kahvia ulkona ja napsin kuvia. Eihän se juuri koskaan niin mene. Huomasin että karhunvatut on poimittava, samoin kriikunat. Myös maahan pudonneet muumioiset ja mädät omenat on poimittava ylös ja heitettävä syrjemmälle. Sieltä täältä kerättävä ryytyneitä perennanvarsia, kuivuneita ruusun oksia ja hieman rikkaruohoa nyppäistävä. Tarkistin pihapolun päät olisiko mahdollisesti kantarelleja tavalliseen tapaan kun aiemmin ei ole näkynyt. Olihan siellä muutama jotka viskasin paistinpannulle ja siitä voileivän päälle, nam. Kuten suurin osa antimista, kantarellitkin ovat parhaimmat syötyinä heti. Aivan pihan puolella ei ainakaan vielä niitä näy. Kuuma ja kuiva kesä verotti kyllä niitäkin reippaasti. Harmillista. No, pientä naposteltavaa sieltä täältä. Viherkotterosta sain jopa yhden vänkyrän kurkun! Eli jälleen mukava viikonloppu vihreässä viidakossa. Eilen pusersin poltettavien risu-oksa-lautarojujen parissa, kuten koko kuluneen viikon ajan. Nyt uskaltaa jo polttaakin kun pahin kuivuus on ohi. Mikäs sen mukavempaa kuin istuskella viilentyneessä illassa hämärän jo hiipiessä tulen lämmössä. Poltettavaa on todella kertynyt ja kertyy. Kovat tuulet irrottaa puitten oksia jatkuvasti ja muutakin poltettavaa kortta tulee pihalta. Lahoaitani on pian romahtamaisillaan ja muutenkin kaipaa kohentamista; joten sinne ei voi kipata enää kovin paljon. Oksasilppurikin on, mutta se on viime vuodet napottanut ilman käyttöä. Jotenkin iän myötä on tullut hienoinen kammo kaikkia vempaimia kohtaan. Ennen sitä käytti melkein kaikenlaisia vimpaimia ( no, ei ihan ). Kirves ja vesuri kyllä heiluu melko mukavasti, osuu oikeaan kohtaan toistaiseksi eikä esimerkiksi omaan nilkkaan. Sitäpaitsi aika  - tuo vekkuli veikkonen  - ei riitä ihan kaikkeen mihin haluaisi sen riittävän. Paljon hyödyllistä voisi harrastaa; esim. juurikin hakkeen teko olisi enemmän kuin ok. Ehkä se vielä onnistuu. Risut ja oksat eivät taatusti tähän lopu. Ikävintä olisi jos kaikki työ olisi jo tehty tässä maailmassa. Saapunut syksy ei siis mitenkään ahdista, ei edes ajatus pimeydestä. Talven tulokin on vain abstrakti ajatus.