21.6.2017

21. kesäkuuta

Kesäpäivänseisaus on tänään, hieman uskomatonta että ollaan jo tässä vaiheessa vuotta. Kesää riittää vielä, vaan alkaa päivän valoisa aika lyhenemään...muutaman päivän kuluttua. Sanotaan että: Jos talvipäivän tasauksena on sumuinen ilma, niin kesäpäivän tasauksena halla. Eipä ollut sumuista silloin mutta muistiinpanoissani oli että näin leppäkertun...joten, mitähän se tarkoittaa? Sisätiloissa kylläkin, en sentään ulkona. Hieman viileää on ollut, kylmä yö on tulossa kun pohjoistuuli laantui. Toivottavasti ei mene pakkasen puolelle.Tänään ukkonen kumahteli pari kertaa ja satoi hetken kovaa. Kylmä kevät teki omenapuille ja kriikunoille sekä kirsikoille hallaa. Ei tule hedelmiä, kun kukkia oli vain muutama. Yhden omenapuun sai kaataa pois, se oli ihan eloton. Tulppaanit ovat kärsineet samoin liljat, muutamat on tainneet kupsahtaa. Jonkinlaiset pienet toukat tai madot vaivaavat laukkoja, popsivat niitten varsia sisältäpäin, niin että koko kasvi näivettyy. Niitä on ollut ennenkin. Ilmeisesti sipulin kautta kömpivät varren sisään. Keisarinpikarililjan nuput näivettyi tyystin, harmi.
Perennat ehkä jäävät tavallista pienemmiksi, ellei jotain hurjaa pyrähdystä tapahdu vielä. Ei nyt sentään isoja tuhoja ole tapahtunut. Ruoho kasvaa kyllä kohisten, no problem! Olen hieman saanut selätettyä nurmikkoa...kyllä sen kasvu sitten hidastuu alkuinnostuksen jälkeen. Onneksi toukokuussa ei tarvinnut vielä ajella. Rikkaruohokierros alkaa olemaan lopuillaan...niilläkin sitä intoa riittää. En ole huomannut että luonnonkukkiin olisi kylmyys vaikuttanut, ehkä ne ovat sen verran kestäviä kuitenkin. Pihlajankukkia on valtavasti, ihan pienemmissäkin puissa. Saadaan paljon marjoja. Niitä pitää kerätä linnuille talveksi. Pihatyöt ovat siis kutakuinkin siistimistä; mitään projektia en ole ajatellut ottaa työn alle. Onhan siinä tarpeeksi. Kesäkukkia en ole vieläkään ostellut, ehkä ensi viikolla, jos hieman lämpenee. En aio paljon hommata. Ehkä mieluiten muutaman isokokoisen kuin paljon pieniä hörhelöitä. Tai, no, ainahan sitä innostuu kun pääsee kukkarunsauteen jonnekin kasvihuoneelle. Mieluimmin satsaisin monivuotisiin; kertakäyttökukat tulevat kalliiksi vaikka niin ihania ovatkin.  No jaa, ostin kyllä valkoisen kärhön ja minikiwin....ehkä pysyvät hengissä.

Ei kommentteja: