Helmikuun hurahduksia

Helmikuu huristelee yhtä nopeaan kuin muutkin kuukaudet, tai no, ehkä vähän nopeamminkin, lyhyt kun on. Kuluneella viikolla päräytti lunta, ihanan valkoista, kimmeltävää, kevyttä pakkaslunta. Kauniisti se hohtaa auringonpaisteessa, luo uskomatonta valoa. Ihan kuin tallustaisi valtavassa puuterirasiassa....saa runolliselle tuulelle suorastaan. Ei se kevätfiilistä mihinkään vienyt, melkein päinvastoin. Aurinko lämmittää päivisin aivan hurjasti. Linnuille on kurjempaa jäinen lumimyrsky joka käväisi. Toivottavasti se ei ole puhaltanut pikkulintuja mennessään. Puukiipijöitä ei ole myrskyn jälkeen näkynyt, ne onkin todella pikkuruisia ja hentoisia, toivon ettei ole käynyt huonosti. Ruokintapaikalla käy kova vilske, jopa viherpeippo ja vihervarpunen ilmestyivät...eilen myös tilhi tupsahti jostain; ikävä kyllä, sille ei juurikaan löytynyt purtavaa. Pakastimessa olisi ollut marjoja, mutta ei ihan siihen hätään ehtinyt hakea.
Fasaaneja ei ole näkynyt, ne eivät lumessa kovin pitkälle pötki. Ehkäpä ensi viikoksi luvatut vesisateet vie lumen. Illat alkavat valoistua, aamuisin herää ilman kellon piipitystä, ensimmäiset valon säteet herättävät lempeästi. Kevät saa aikaan sen, että on haalittava viherkasveja ja kukkasia kotiin. Nyt voi tekosyynä käyttää sitä, että talven pimeys verotti kasveja. Juuri ennenkuin valoistui, useat kuukahtivat. Eipä ole ennen niin paljon mennyt. Ehkä olen ollut huoleton niitten kanssa. Jompikumpi: liikaa vettä tahi liian vähän. No, saa tilannetta paikattua, kun hankkii uusia. Joskin todella vanhoissa viherkasveissa on se jokin...kun on saanut pysymään hengissä vuosia tai vuosikymmeniä jonkin kasvin. Meikäläisen kasveja on rokottaneet useat muutot, silloin niitä aina menehtyy. Jos omistaisi vielä kaikki ne kukat jotka ovat olleet 25- 30 vuotta sitten, wau!! Omistaisi aikamoisen vihreän sisäviidakon.

Tällä hetkellä on ihan sellainen tahaton viidakko pihamaalla...siinä olisikin ollut hyvä nimi blogille! Mistä tulikin mieleeni, että olen raapustellut tätä blogia neljä vuotta. Aloitin helmikuussa 2013....niin se aika rientää.

Olisinpa vaan huomannut aloittaa paljon aiemmin, silloin kun tämän mökin ja plantaasin hommasin. Aloittaessani en edes tiennyt, että puutarha-aiheisia blogeja on niin valtavasti. Tiesin vain Hannu Sarenströmin blogin ja Min Eden-blogin...no, kyllähän maailmaan blogeja mahtuu! En ota tätä niin kuolemanvakavasti: kiva hobby, jos joku muukin tykkää ok, ellei, sekin on ok. En ole koskaan saanut mitään kriittisiä kommentteja, ehkä siksi, ettei tämä taatusti herätä mitään intohimoja kenessäkään siihen suuntaan. Tarkoitan, että meikäläisen puuhailut on aika vaatimattomia. Jos niistä joku hermostuu, niin se on jo ihme sinänsä. Itse seurailen moniakin blogeja, muitakin kuin puutarha-aiheisia. Persoonalliset ovat ne jotka eniten kiinnostaa, vaikka kaikista voi löytää jotain, kun ei ole ennakkoluuloinen. Olen aika huono kommentoimaan toisten juttuja, vaikka on todella paljon hienoja kuvia ja mielenkiintoisia kirjoituksia. En myöskään jaksa innostua haasteista tai awardseista ym.; ei ne vaan ole mun juttuni. En ole edes mikään tietokonenero, joten sekin rajoittaa; saisihan sitä kaikenlaisia hienouksia aikaan, jos osaisi, mutta...aika vaan ei riitä kaikkeen, kun on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana. Mutta kivana, kevyenä harrastuksena ja muistinvirkistyksenä  tämä on mitä mainiointa puuhastelua. Ei bloggailun tarvitse mielestäni mitään elämää suurempaa olla. Vain vihreitä ajatuksia....