22. tammikuuta

Sydänkuu sujuu ihan yhtä vauhdikkaasti kuin kaikki muutkin. Kevääseen ollaan menossa jo selkeästi. Taitaa olla jo talven selkä taittunut. Jospa nyt tulee " etukevät "! Joku jossain jo aprikoi takatalvea tulevaksi...no, jos ei nyt sentään mentäisi asioiden edelle. Ihanan valoisaa on ja keväisiä fiiliksiä. Ennen uumoiltiin aikaisen kevään tuloa siitä jos viherkasvit alkoivat tehdä uutta, vihreää alkua helmikuussa. Huomasin että niin kävi jo joulukuulla muutamilla kasveilla. Jos siihen on luottaminen niin kevät tulee jo nyt heti! Onhan se upean kutkuttava fiilis sydämessä, kun aurinko lämmittää, linnut ovat alkaneet sirkuttaa enemmän, sääennusteet lupailevat plusasteita. Päivällä hieman siistin ja järjestelin viherkotteroa ja iltasella kävin laittamassa oven kiinni varmuuden vuoksi - jos sattumoisin tulee kova tuuli ettei lentele hökötys taivaantuuliin. Siellä lumi ja jää ritisi jalkojen alla, tähdet säihkyivät korkealla. Hetken jotenkin epätodellinen olo, kun haahuilee keväiset mietteet mielessään. Ehkä liikaa tulee ajateltua että nyt on syksy: nyt kaikki on ohi, voi kammotus tätä pimeyttä..mitään ei voi tehdä.. tai että talvella ei voi harrastaa puutarhurointia, ulkona ei ole mitään tekemistä...ainoastaan ja vaan voi jotain tehdä keväällä ja kesällä. Tänään päivällä ajattelin että nyt se puutarhakausi alkoi; siivotessani risuja ja oksia pihalta, mutta tajusin ettei se ole ensinkään loppunut missään vaiheessa. Se vain muuttaa muotoaan. Mielikuvitus on vain rajana. Tälläpuolen maapalloa tietenkin lumi, pimeys ja jäätynyt maa hieman haittaa ulkoharrastuksia.  Joskin myös muuttunut ilmasto mahdollistaa melkein ympärivuotisen pihaharrastelun. Jos ei muuta voi tehdä, niin ainakin haaveilla ja suunnitella. Ehkä  myös ikä tekee sen että nauttii kaikista hetkistä, pienistäkin asioista, kärsivällisyys kasvaa ja näkee hieman nenäänsä pidemmälle sekä näkee elämän kuin kauniina, kimaltelevana seinävaatteena joka koostuu eri osista ja joka jatkuu ja jatkuu....puutarha on eräs osa sitä.