29. elokuuta

Erikoisen kesän erikoinen elokuu alkaa olemaan finaalissa. Luonto on niin runsas ja vehmas että on  kuin kelluisi valtavassa absinttimaljassa. Syksyn perhosia lepattelee levottomina kukasta kukkaan, isot korennot rapistelevat valtavilla siivillään; linnut käyvät tarkistamassa onko ruokintapaikka tallella syksyä silmälläpitäen. Miniatyyripienet sammakonpoikaset haahuilee pihanurmikolla niin että saa varoa ettei astu niitten päälle tai aja ruohonleikkurilla yli. Muutamat lämpöiset päivät ovat olleet ihan ok. Sama into ja puhti tehdä pihatöitä on kyllä sen mukana kadonnut mikä oli aiemmin kesällä. Jospa syksyn viileys tuo innon ja inspiraation takaisin. Hienoa kun nekin kukat kukkivat vielä jotka muutoin jo tähän aikaan olisivat lopetelleet kukintaansa. Monet ovat vasta alkamassa. Kylmät yöt ja kosteat illat niitä virkostavat lämpöisten päivien jälkeen. Aamuisin miljoonat pikkuruiset pisarat koristelevat kukkia helmikirjonnallaan. Melkein kaikki kukkapenkit ovat enemmmän tai vähemmän ylösalaisin, koska uudistan ja järjestelen uudelleen.  Pitäähän sitä itselleen hommaa järjestää... Ja mikäs sen mukavampaa on kuin haaveilla ja suunnitella. Syksy on siihen erinomaisen hyvää aikaa. Joitain kukkasipuleita ehkä tilaan....ehkä valkoisia, ne raikastavat pihan ilmettä. Haluaisin paljon erilaisia kookkaita, vihreitä perennoja ja valtavasti valkoisia kukkia...sinne tänne muita väriläiskiä. Mustat kukat erottuvat myös edukseen. Jos on paljon punaisia kukkia se jotenkin vain ärsyttää, joten en hanki enää mitään kirkkaanpunaista; se on väri joka ei anna mitään, se ei puhuttele mitenkään, se vain on ja vaatii huomiota.  Muutama siellä täällä menettelee. Onneksi on varaa valita siinäkin asiassa, kaikkien ei tarvitse pitää samoista väreistä tai tyyleistä. Nyt voi vielä nauttia pihalla oleilusta joko vaakatasossa tai hommaillen, tihrustaa kirkkaansinistä taivasta, tepastella nurmikolla paljain jaloin; toivottavasti hyvin pitkään ennenkuin tulee marraskuu ja luonto ikäänkuin imaisee kaiken kauniin sisälleen ja pitää sitä henkeään pidätellen suu supussa ja purskauttaa taas keväällä kaiken ulos kuin runsaudensarvesta konsanaan. Sinnehän ei ole kauan...