Tammikuun ja vuoden ihka ensimmäinen päivä valkeni sateisena, sumuisena ja koleana. Suunnitelmissa oli hieman jotain pihalla hommailla kun maa oli taas lumesta vapaa; haravoida tai siirrellä kiviä tai jotain muuta luonnikasta puuhastelua vaan inspiraatio oli vähän hukassa. Illaksi sää kuivahti; ja myöhemmin ihastelin korkeaa, syvän musteensinistä taivasta jota kuu valaisi ja tähdet koristivat; kylmenevällä maanpinnalla kimaltelevaa huurretta kuin tuhansia timantteja. Niin rauhallista ja ihanan hiljaista. Aivan täydellinen vastakohta eilisillan ja yön räiskinnälle. Mielenkiintoinen sana: ilotulitus; jep, tulitustapa hyvinkin, ilosta en menisi sanomaan mitään. Miten kotieläimet kärsivätkään niin kovista äänistä ja varmaan vielä enemmän kaikki luonnossa elelevät; useita tunteja kestävät räjähdykset, pimeässä ..huh, jos olisin lintu tai jänis tai jokin muu herkkä luontokappale, olisin aivan paniikissa ja niin ne varmaan ovatkin. Elämästä voi kyllä nauttia ihan vähemmälläkin volyymilla....ja toiset huomioonottaen. Taitaa olla turha toive tässä MinäMinämaailmassa.
Heräävässä unelmassasi, kun olet hiljaa ja kuuntelet
sisimpääsi, ajatuksesi putoavat lumihiutaleiden lailla,
leijailevat ja vaatettavat kaikki avaruuksien äänet
valkoiseen hiljaisuuteen.
Kahlil Gibran
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti