30.6.2014

Documentos, por favor.

Kesäkuu on lipunut viimeiseen päiväänsä. Jotenkin voisi olla kolea toukokuu. Sadetta ei vaan näy, hieman vaan lorauttanut silloin tällöin, sitä ei sateeksi voi sanoa. Kuivaa on ja tuuli kuivattaa lisää.
Osa kärsii, perennat jäävät lyhyiksi..siemenistä kasvatetut kasvit ovat niin ruppanoita. Mansikoista tulee pieniä, kuivakoita rusinoita. Kasvihuoneessa olevat kurkut ja tomaatit pärjää hyvin. Tomaatti kukkii. Ostokukat ovat myös kärsiväisen oloisia, lehdet kellerviä, valkoisia, nuput ei aukea. Silti tänään oli ostettava vähän lisää..säätä uhmaten. Tuuli on pahempi kuin halla. Se onkin puhaltanut lähes tauotta kuin valtava ujeltava puhallin. Tänäiltana hieman rauhoittunut, aivan otti korviin hiljaisuus!! Ehkä nyt lämpenee, ainakin meteorologineitokainen väitti tv:ssä niin....ei vaan sadetta luvannut!! Pitäisikö keksiä jotain, sadetanssi tai muu. Ennen aina sade tuli välittömästi kun pesi ikkunat..ei taida sekään konsti auttaa enää. Muuallapäin Suomea tuntuu satelevan riittämiin; tämä rannikko on siitä erikoinen ettei sateet kumma kyllä tunnu osuvan tähän. Nurmikkoa ei tarvitse niin ahkerasti kurnuttaa, se on osin kärventynyt, jos jotain positiivista on keksittävä. Ja ruusut ei kärsi ollenkaan, nuo piikikkäät kaunokaiset..eikä yrtit, ne viihtyy hyvin omalla osastollaan.
Olen hieman tullut siihen tulokseen, että niin hauskaa kuin siementen kanssa puuhailu onkin, se ei sovi näitten erikoisten säitten kanssa yhteen. Sama koskee pikkutaimia joita saa tilata. Ne on tilattava niin aikaisin ja myöhemmin niitä ei enää saa. Ne ei vain jotenkin jaksa sitten kun ne vihdoin ja viimein pääsee ulos, hentoina luiruina. Isoja kasveja mieluiten, ja tietysti nuo "idioottivarmat", tomaatit, kurkut, kurpitsat ym. Niitten kanssa onnistuu melko helposti vaikka olisikin sellainen tunari kuin meikäläinenkin on. Sitten nämä vähän vaativammat ja exoottisemmat...njaa-a, enpä tiedä..
Mutta, kuten aina, kaikki vastoinkäymiset unohtuu talven aikana. Jäämme kuitenkin odottelemaan mitä heinäkuu meille tarjoilee....

Ei kommentteja: