15. kesäkuuta

On todellakin jo kesäkuun puoliväli! Apuva, ei voi olla totta. Jotenkin kesä menee eteenpäin hitaasti ja samalla niin nopeasti. Johtuu varmaan siitä kun kevättä oli niin pitkään ja oli lämmintä, se oli kuin esikesä. Niin tai näin, ihanaa. Fyysisistä vastoinkäymisistä huolimatta pihalla on tullut kuitenkin puuhailtua tyyliin tee jotain puoli tuntia ja huilaa puoli tuntia eli tavallaan "paineentasaustaukoja" kuin sukeltajilla! Ajatus siitä ettei enää pystyisi tekemään puutarhahommia on kammottavaa! Varmaan kellahtaisin selälleni, ketarat taivasta kohti sojottaen kuin koppakuoriaisella joka ei pääse jaloilleen, siinä sitä oltaisiin; korkeintaan ryömisin jonnekin "kiven alle" murjottamaan. Puutarhailu on niin täysivaltaista terapiaa mielelle ja kropalle, ettei mikään muu tehoa, ainakin minun mielestäni. Täällä oli viikonloppuna avoimien pihojen päivät. Olisipa joskus kiva omankin pihansa laittaa näytille. Vaan rehottava nurmikko, rikkisten valtaamat kukkapenkit eivät ole houkuttelevia, puhumattakaan keskeneräisistä projekteista. Ehkä jonain kesänä se onnistuukin. Mutta blogiin voi laittaa parhaita paloja sekä näkymiä; on tavallaan aina avoin piha. Nyt alkaa onneksi kesäloma, saa korjattua tilannetta. Sadetta kaivattaisiin kovasti, alkavat lurpattaa, isommat perennat ym. Kovat tuulet ovat kuivattaneet tehokkaasti ja muutenkin rutmuttaneet korkeita kasveja. Mutta vielä on niin sydäntäsärkevän kaunista, runollista, mehevää, herkullista, että toivoo tämän kestävän pitkään, syksyn vähän lykkäntyvän kauemmas. Saisi rauhassa "sukellella" vihreydessä, nauttia täysin siemauksin.