1.5.2014

Kyypakkaus

Toukokuun 1. päivä; ensimmäinen kyy bongattu, valitettavasti ei omalla pihalla. Helteisinä ja kuivina kesinä ne luikertelevat pihanurmikolla, hakeutuvat juomaan pikkulammelle. Niitten kanssa voi elellä ihan sopuisasti kunhan ei tunge niitä jalkojensa alle tai pyri muutenkaan lähikontaktiin. Niillä on oma osansa täällä maapallolla niinkuin kaikilla muillakin. Lumoavia otuksia, niitten olemus on suorastaan hypnoottinen! Piha ym. hommat jatkuu hyvin rennosti; kaikki sujuu omalla painollaan. Yöt ovat hyvin kylmiä, eipä juuri voi vielä kasvihuoneeseen siirtää mitään, tai muutenkaan ulos istuttaa mitään. Sisällä pursuaa kaikenlaisia purtiloita joissa taimet odottelee pääsyä mikä minnekin.  Vaan mitäpä tässä stressaamaan minkään kanssa, antaa paniikille valtaa, että jokapaikkaan olisi ehdittävä yhtä aikaa; ilmiö mikä iskee hyvinkin näihin aikoihin. Pääpaino on ollut itselläni nauttia kaikista pienistä ja isoista ihmeistä, väreistä, tuoksuista, äänistä. Joskus huomaa vain kulkevansa nenä kohti maata, eikä "näe" kaikkea kaunista mitä on. Eli kuono kohti taivasta ja ajattelemaan sinisiä ajatuksia tai ihan minkävärisiä tahansa! Muuten voi käydä niin että huomaa syksyn jo tulleen eikä ole huomannut kesää edes olleen!! Ellei sitten astu käärmeen päälle...

Ei kommentteja: