Metsä värähtää,
kun taivas repeää valoon.
Jänis painaa korvat selkää vasten
ja ajattelee vain: miksi taivas huutaa?
Kettu pysähtyy polulle,
häntä värähtää kuin kylmässä vedessä.
Se ei ymmärrä juhlaa,
vain sen, että rauha särkyy kuin jää.
Pöllö kohoaa oksalle,
silmät suurina ja surullisina.
Sen mielessä käy ajatus,
että ihmiset unohtavat joskus kuunnella.
Ja kun viimeinen räsähdys hiipuu,
metsä huokaisee yhteen ääneen.
Eläimet eivät vihaa valoja,
vain sitä, etteivät ne tiedä
miksi maailma yhtäkkiä muuttuu
pelottavan kovaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti