2. syyskuuta

Syyskuu tuli niin että kopsahti. Syyskuu eli sateinen kuu. Nyt sitä sitten tulee kuin hanasta vääntäen. Eilinen kuten lauantaikin olivat kerrassaan upeita, voiko sitten sanoa intiaanikesäisiä. Ennen uskottiin että jos syyskuun alussa tuli äkillinen kylmyys tai ukkosti, odotettavissa oli leuto syksy ja myöhäinen talventulo. No, pudotus 25 asteesta 16:a voi ehkä olla äkillinen käänne, mutta enpä sanoisi vielä kylmäksi. Mukavaa jos jatkuisi lämpöisenä, helteistä ei tietenkään tarvitse olla. Viileys on raikasta. Mitä kaipaan, on se että saa käppäillä paljain jaloin päivät pääksytysten. Jalkapolot eivät ollenkaan ole innoissaan kun ne on taas tungettava sukkiin ja kenkiin. Heti alkaa kolotukset ja vaivat pahenee. Sade teki hyvää, joskin pitkävartiset kukat retkottaa ihan liiskattuina maassa. Olen kastellut myös viherkasveja sisällä sadevedellä, ne pitävät siitä kovasti ja kasvavat reippaasti. Kannattaa kerätä talteen sadevettä niin pitkälle kuin mahdollista, siihen asti kunnes vesisaavit alkavat jäätymään. Hanavesi kun on kuollutta, eipä sitä voi luonnolliseen muotoon verrata. Juodakin pitäisi vallan muuta kuin hanavettä, jos kerran kasvitkin virkostuu niin miksei sitten ihmiset? Toivottavasti saamme nauttia puutarhaterapiasta pitkälle syksyyn. Pimenevät illat hieman lyhentää harrastuksen harjoittamista, viikonloppuisin ehtii saada enemmän aikaan. Hieman päälle kolmen kuukauden kuluttua valoisa aika alkaa taas pitenemään...aika jännä ajatus, miten aika menee niin nopeaan; vuodenaikojen vaihtelu rullaa eteenpäin ikuisesti.