14.7.2017

Heinäkuun puolivälissä

Yrttiosastoa olen raivannut. Keskellä tilaa vallannut lipstikka varjostaa jo aikalailla.
Siirtelin mm. laventelin auringonpuolelle. Se on pärjännyt talven yli, mikä oli ihme.
Nykyään kun ei sada lunta kasvien suojaksi. Mutta ajan kuluessa on kadonnut mm.
saksankirveli, yrtti-iiso, väriminttu. Taimia on hankala saada mistään. Ainoa mahdollisuus
on siemenistä kasvatus. Yrttiosasto on siis hieman osakalju paikoin. Olisi kiva saada se ihan
täyteen. Nyt siellä on erinäisiä minttuja, laventeli, ruohosipulia, aaprotti, rosmariini -
joka on talveksi nostettava ruukkuun ja sisätiloihin -, ajuruohoa vähän; sitäkin on
lumettomat pakkaskaudet kurittaneet; sekä ruusujuuri ja mehitähtiä ampiaisten pistoksien
lievitykseen! Niitten neste rauhoittaa pistojen aiheuttaman poltteen. Ehkä kokeilen
siirtää latva-artisokat talvehtimaan samaan penkkiin. Ne eivät mitenkään ehdi kasvaa
tällaisena hieman rajunpuoleisena kesänä. Hyvä talvisuojaus on vain järjestettävä ajoissa.

Ei kommentteja: